EStorjunta on nyt Anticimex

Aluskasvillisuus

Kukat ja kasvit ovat kauniita, mutta juurtuessaan vääriin paikkoihin voivat aiheuttaa haittaa ja vahinkoa.

Kasveilla onkin uskomaton voima ja tästä esimerkkinä vaikka voikukka joka tunkeutuu vaikka asfaltin läpi. Tai puut juurineen jotka voivat kaivautua rakennuksen sisään tai siirrellä laatoituksia.

Alikasvillisuus voikin olla haitaksi esimerkiksi laatoitetulla piha-alueella, asfaltin halkeamissa, katoilla, rännikouruissa tai aitojen vierustoilla sekä rakennusten seinämillä. Kasvien siemenillä on taipumus löytää ei toivottuja kasvupaikkoja, jolloin torjunta kannattaa tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Torjunta tapahtuu kasvinsuojeluaineita käyttämällä. Ammattikäyttöön tarkoitettujen kasvinsuojeluaineiden  käyttö vaatii tutkinnon suorittamisen. Meidän koko henkilöstö on suorittanut tutkinnon ja ymmärtää vastuullisen torjunnan merkityksen.

Torjuntaa suoritetaan monesti myös vaativissa erityiskohteissa, joita voivat olla paloturvallisuutta vaativat alueet tai vaikkapa sähkölaitosten kytkinkentillä, joissa ei voi kasvaa mitään puuvartista kasvia, joka riittävän pituisena saattaisi aiheuttaa valokaaren maahan. Sellaisessa tapauksessa voisikin sähköttä jäädä hetkellisesti isokin alue tai kaupunginosa.

muurahainen

Tarvitsetko apua tuholaistorjuntaan? Ota yhteyttä Anticimexin asiakaspalveluun!

p. 0207 495 706

EStorjunta on nyt Anticimex
Copyright © 2023 Anticimex Oy