Etusivu » Tuholaistorjunta » Luteet

Luteet

Luteet (Cimex lectularius), eli lutikat ovat kasvaneet 2010-luvulla merkittäväksi ongelmaksi useissa kaupungeissa. Tyypillisimmät esiintymispaikat ovat siellä missä on paljon matkailijoita ja yöpymisiä kuten hotellit. Koteihin se kulkeutuu yleensä matkatavaroiden mukana matkustuksen lisäännyttyä.

Luteet ovat pieniä noin 4-8 millimetriä pitkiä, omenan siemen kokoisia ja muotoisia vaaleita, tummanruskeita tai syömisen jälkeen lähes mustia. Lude murskatessa haisee pahalle. Luteiden esiintymisen huomaa yleensä kutisevista näppylöistä, rakkuloista tai punaisista läiskistä iholla joskin kaikki ihmiset eivät reagoi luteen puremaan. Lude voi imeä verta myös kotieläimistä. Lutikoiden voidaankin sanoa olevan ihmisten eniten inhoama hyönteinen, eikä syyttä sillä:

  • Luteet elävät 4-8 kuukautta
  • Munivat elinaikanaan satoja munia (n. 1-5 munaa päivässä)
  • Munasta kehittyy nymphi n. 2 viikossa, joka on sukukypsä noin 5 viikon ikäisenä
  • Voivat elää ilman ruokaa jopa 8 kuukautta

Luteiden esiintyminen

Pienentääksesi mahdollisuutta saada luteita matkoilta kannattaa muistaa seuraava yksinkertainen EStorjunnan muistisääntö N.U.K.U.

Nosta majapaikassa sänkyjä ja tutki pohjaa sekä patjojen nurkkauksia.
Uhraa hetki aikaa löytääksesi merkkejä mahdollisista luteista tai niiden ulostejäljistä. Huomioi katsoa myös lattialistojen, tapettien sekä tavaroiden läheisyydestä. Muistathan, että et säilytä matkalaukkuja sängyn alla.
Kotiinlähdön koittaessa pura ensin laukkusi, tarkasta se sekä kaikki pakkaamasi tavarat huolellisesti.
Ulko- ja matkavaatteet on palattuasi hyvä laittaa heti kuivausrumpuun tai lämmittää saunassa n. 65-70 lämmössä kolmen tunnin ajan, mikäli epäilet majapaikassasi olleen luteita.

Luteiden torjunta

Luteiden torjunnassa on huolellisuus erittäin tärkeässä osassa. Kaikki mahdolliset paikat on tutkittava niissä huoneissa, missä luteita esiintyy. Tyypillisiä luteiden esiintymispaikkoja ovat sängyt ja 2-3 m säteellä olevat verholistat, tapettien reunat, lattialistat, sähkörasiat sekä seinillä olevat taulut ja peilit.

Luteiden torjunta

Torjuntakeinoina käytetään pääasiallisesti kemikaalein tapahtuvaa torjuntaa. Käyttämämme aineet ovat EU alueella hyväksyttyjä torjunta-aineita. Joissakin ongelmatapauksissa ja riittävän tilan myötä voidaan luteiden torjumiseen käyttää myös lämpötorjuntaa, jolla saadaan luteet torjuttua nopeammin. Lämpökäsittely on tehokas mutta arvokas toimenpide, ja se ei aina sovellukkaan ainoaksi käytettäväksi keinoksi. Lämmitettäessä pyritään nostamaan lämmitettävän kohteen lämpötila n. +52 celsius-asteeseen, jonka jälkeen tätä ylläpidetään useampi tunti. Käytössämme on tarvittaessa iso 8 m3 siirrettävä lämpöteltta, johon mahtuu suuremmat huonekalut kuten sängyt tai sohvat. Teltta voidaan tuoda asukkaan kotiin tilojen niin salliessa. Lämpökäsittelyn etuna on se, ettei kalliita huonekaluja tarvitse hävittää.

Luteita ei kukaan halua kohdata, jonka vuoksi olemmekin panostaneet erityisen paljon huomiota hienovaraisuuteen ja siihen, että niiden torjuminen sujuu mahdollisimman huomaamattomasti.


Vaivaako tuholaiset?

Ota meihin yhteyttä ja soita numeroon:

020 730 1500

Tai jätä yhdeydenottopyyntö.

Valikko


Kartoitus

Kartoitamme ongelmakohdat huolellisesti ja varmistamme millä toimenpiteillä torjunta toteutetaan

Työvaihe

Toteutamme torjuntatoimenpiteet turvallisesti ja nopeasti.

Seuranta

Huolehdimme torjunnan onnistumisesta ja tuholaisten pysymisestä poissa. Raportoimme myös asiaankuuluvasti onnistuneen torjunnan jälkeen.

Tuholais- ja jyrsijätorjuntaa vuosittain yli 2000 kohteessa!

Palvelualueemme: Helsinki, Espoo, Vantaa ja lähikunnat. Onko tuholaiset ongelmana? Anna me autamme - ota yhteyttä!