Desinfioinnit ja hajunpoistot

Tupakan haju, kissanpissa sekä muut voimakkaat hajut ovat ikäviä ja vaativat monesti erilaisia toimia niiden poistamiseksi.

Käsittelyistä suosituimpia ovat otsonoinnit tai ionisaattorin käyttö. Otsonoinnissa on huomioitava, että se ei tunkeudu rakenteiden sisälle ja siksi pintoja syvemmältä on tehtävä ensin korjaavia toimenpiteitä, kuten vaihtaa pilaantuneet materiaalit. Pintamateriaalit taasen puhdistuvat otsonoimalla.

Tietyt huokoiset materiaalit eivät kestä hyvin otsonointia ja saattavat käsittelyn jälkeen alkaa muodostaa uusia hajuja tuottavia yhdisteitä. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset vaahtomuovit.

Ennen käsittelyjä onkin hyvä tehdä tilaajan kanssa kartoitus, että mitkä materiaalit pitää mahdollisesti siirtää käsittelyn ajaksi. Otsonoitavissa tiloissa ei voi oleskella otsonoinnin aikana. Kun käsittely on päättynyt, niin tilat on tuuletettava hyvin. Jotkin materiaalit sitovat otsonin tuoksua joksikin aikaa, mutta se on normaalia ja häviää hetken päästä itsekseen. Koska ihmiset ovat eri lailla herkkiä, niin me suosittelemme aina 24 tunnin varoaikaa otsonikäsittelyn ja tuuletuksen päätteeksi, ennen kuin käsitelty alue otetaan käyttöön.

Muita menetelmiä on kemiallisesti toteutettu hajunpoisto. Menetelmässä ruiskutetaan pinnoille voimakkaasti hapettavaa kemikaalia, jonka jälkeen on 24 tunnin varoaika, ennen kuin tila otetaan uudelleen käyttöön. Kemikaalit voivat valkaista joitain materiaaleja, joten aina ennen töiden aloitusta käymme tarkasti läpi tilat ja tavoitteet hajunpoiston suhteen valitaksemme parhaiten sopivan menetelmän.

muurahainen

EStorjunta Oy
Lammaslammentie 10 A
01710 Vantaa

Ota yhteyttä
020 730 1500
asiakaspalvelu@estorjunta.fi

Linkit
Käyttöturvatiedotteet
Kotitalousvähennys
Takuu

Luotettava kumppani

Tuholais- ja jyrsintätorjuntaa vuosittain yli 4000 kohdekäyntiä
Copyright © 2019 EStorjunta Oy