Tehokkaat keinot myyrien karkotukseen
Palvelusopimus taloyhtiöille
Jyrsijöiden torjunta

Myyrien karkotus

Ongelmia myyrien kanssa? Meiltä ammattimainen ja tehokas myyrien karkotus vuosien kokemuksella.

Myyrien karkotus onnistuu käyttämällä karkotinaineita, suojaverkkoja tai loukkupyyntiä. Ensisijainen mentelmämme myyrien torjuntaan ovat karkotteet. Jotta myyrät elivät pääsisi esimerkiksi terassien alaosiin, rakenteiden alle voidaan asentaa tiuhaa verkkoa estämään kulkua. Mikäli karkotinaineet tai suojaverkot eivät auta, ainoaksi vaihtoehdoksi jää loukkupyynti. Tätä pidämme kuitenkin viimeisenä keinona.

Onnistunut karkotus vaatii usein ammattilaisen apua, joten älä epäröi ottaa meihin yhteyttä!

Myyräkuume on ikävä seuraus

Myyrien merkittävin haitta ihmiselle on sen kyky levittää myyräkuumetta. Hantaviruksiin luettava Puumala-virus voi levitä ihmisen hengitysteihin pölynä metsämyyrän virtsasta. Keväisin puuliiterin ja risukasojen siivoamisessa olisikin hyvä aina käyttää hengityssuojainta ja huolehtia lisäksi hyvästä käsihygieniasta.

Onneksi vain n. 20 % tartunnan saaneista sairastuu myyräkuumeseen. Myyräkuume ei leviä ihmisestä toiseen. Myyrät aiheuttavat kuitenkin muitakin ongelmia ja tuhoja, kuten muutkin jyrsijät.

Karkotustoimet riippuvat lajista

Suomessa esiintyviä myyriä ovat vesimyyrä, metsämyyrä, kenttämyyrä, idän kenttämyyrä, punamyyrä, harmaakuvemyyrä ja lapinmyyrä. Myyriä esiintyy Suomessa Pohjois-Lappiin saakka, ja ne elävät hakkuuaukeilla, pensaikossa ja pelloilla. Myyrät eroavat hiiristä ennen kaikkea lyhyemmän häntänsä puolesta. Maamyyrä eli kontiainen (Talpa europaea) ei varsinaisesti ole myyrä.

Myyrälajin tunnistaminen

Yleisimmin myyrähavainnot koskevat nurmikentille syntyneitä multakasoja. Niitä aiheuttavat vesimyyrä ja kontiainen. Ennen myyrien torjuntatoimiin ryhtymistä on syytä selvittää, kummasta lajista on kysymys, sillä kontiainen on rauhoitettu. Vesimyyrä syö kasvien juuria ja kontiainen on hyönteissyöjä.

Metsämyyrää tavataan satunnaisesti sisätiloissa etsimässä ravintoa. Maatilojen viljavarastoissa ja hevostalleissa se käy hyvinkin yleisesti. Metsämyyrä syö metsässä myös silmuja, lehtiä, puiden kuoria, sieniä ja hyönteisiä.

Ota yhteyttä ammattilaiseen

Me autamme sinua jyrsijäongelman kanssa! Ammattitaitoinen myyrien torjunta meiltä nopeallakin aikataululla.

Jyrsijöiden torjunta
muurahainen

EStorjunta Oy
Lammaslammentie 10 A
01710 Vantaa

Ota yhteyttä
020 730 1500
asiakaspalvelu@estorjunta.fi

Linkit
Käyttöturvatiedotteet
Kotitalousvähennys
Takuu

Luotettava kumppani

Tuholais- ja jyrsintätorjuntaa vuosittain yli 4000 kohdekäyntiä
Copyright © 2019 EStorjunta Oy